Hyppää sisältöön

Eteneminen

Aikataulussa
  • Idea
  • Päätetty käynnistää
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Valmis

Kuvaus

Osallistavaa budjetointia pilotoitiin nuorisovaltuuston toiminnassa. Tarkoitukseen varattiin vuodelle 2021 25.000 euroa, joka oli kohdennettava ilmastonmuutoksen torjumista koskeviin toimenpiteisiin.

Tehtävät

Mitä on tehty?

  • Tehty01.05.2022

    Oppilaskuntien ilmastoteot

    Koulujen oppilaskunnille jaettiin rahaa ilmastotekoihin. Tueksi ideointiin oppilaskunnille lähetettiin alkuvuonna 2021 kerätty lista erilaisista toimenpidevaihtoehdoista. Oppilaskuntien ja nuorisovaltuuston vuosittaisessa yhteisessä tapaamisessa Oktaforissa oppilaskuntien edustajat esittelivät suunnitelmansa. Mukaan lähtivät Naakan, Sorrilan, Sassin, Tarttilan, Kärjenniemen koulujen sekä Roukon yhtenäiskoulun ja Tietotien lukion oppilaskunnat.

  • Tehty04.04.2022

    Tiedotus ja tapahtumat

    Laadittiin kunnalle julkilausuma vaadittavista ilmastotoimista yhdessä 4H Nuorten ilmastotiimin kanssa. Ennen kunnallisvaaleja kesällä 2021 nuorisovaltuusto oli mukana suunnittelemassa ja osallistumassa vaalipaneeliin ilmastoaiheisilla kysymyksillä. Paneeli toteutettiin yhdessä Ohjaamo –hankkeen kanssa.

    Kesällä 2021 järjestettiin Ilmastotempaus Koskikaralla, tässä yhteistyökumppanina toimi 4H ja Nuorten ilmastotiimi. Toiminnallisia pisteitä ja näkyvyyttä ilmastoasioille järjestettiin myös Valkeakosken markkinoilla, Onnirokissa sekä Ihana Valo -tapahtumassa. Nuorisovaltuuston vuosittaisen Skullture -paneelin teemana oli ilmasto ja paneeli järjestettiin huhtikuussa 2022 kaupunginteatterilla.

    Paikalliselle sanomalehdelle lähetettiin ahkerasti mediatiedotteita ja vuoden aikana tehtiin monta sosiaalisen median postausta nuorisovaltuuston eri kanavilla ilmastoaiheeseen liittyen.

  • Tehty01.11.2021

    Puiden istutus

    Nuorisovaltuusto istutti noin 50 puuta ja pensasta Vasalankaaren alueelle. Istutuskohteessa huomioitiin puiden monilajisuus, mikä parantaa puiden kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

1.1.2021 → 31.12.2021

Vastuuorganisaatiot

Yhteyshenkilöt

  • Pääyhteyshenkilö Ossi Kekki
    Ossi Kekki
    Ilmastoasiantuntija
    Valkeakosken kaupunki
  •  Sanna Nieminen
    Sanna Nieminen
    Maisemasuunnittelija
    Valkeakosken kaupunki
Tietoja päivitetty 03.07.2023